Joululahjoitus UNICEFin kautta maailman lapsille

ProHow:n hallitus päätti kokouksessaan 16.12.2021 käyttää tämän vuoden ”joulukorttirahat” lahjoittamalla UNICEFin kautta koulutarvikkeita, rokotteita ja hätäravintoa niitä tarvitseville lapsille.

Alkuvaikutelmia ProHow:n puheenjohtajuudesta

Tulin kevätkokouksessa valituksi ProHown puheenjohtajaksi itsellenikin ”puskista”. En siis ollut ennakkoon valmistautunut tehtävään millään tavalla. Vanhat mukana olleet kertoivat, että delegointi toimii tässä yhdistyksessä, joten uskalsin ainakin yrittää. Tähän mennessä olen huomannut, että yhdistys toimii ainakin perustoimintojensa osalta varsin sujuvasti ilman että puheenjohtajan tarvitsee puuttua asiaan.

Ensimmäinen konkreettinen toimenpiteeni yhdistysrekisteri-ilmoituksen jälkeen on ollut ns. yhdistysten kotipesäpalvelun hankkiminen ProHow:lle Urban Mill-yhteisöstä. Palvelu maksaa 100 €/v + alv ja sillä saimme avaimen Urban Millin tiloihin, ja voimme käyttää tiloja iltaisin mahdollisille kokouksillemme. Samalla pysymme mukana Urban Millin ja muunkin Espoo Innovation Gardenin verkoston tiedotuslistoilla. Avaimen käytön käytänteistä ei ole vielä sovittu mitään. Toistaiseksi avain on tarvittaessa saatavissa minulta. Urban Mill:hän löytyy Otaniemestä osoitteesta Betonimiehenkuja 3 E, 02150 Espoo. Lisätietoa Urban Millistä löytyy Internetistä.

Itselläni on toive päästä jollakin aikataululla eroon Yahoo:sta yhdistyksen tietotekniikka-alustana. Olen itse käyttänyt aktiivisesti Googlen palveluita useiden vuosien ajan eri organisaatioissa, ja pidän niitä yleisesti ottaen helppokäyttöisempinä kuin tuo Yahoo-ympäristö. Jotta Google-ympäristön saisi sujuvasti toimimaan, siitä pitäisi varmaankin maksaa 8 €/kk yhden käyttäjän G-Suite-lisenssi. Tuo antaisi lisämahdollisuuksia esimerkiksi sähköpostiryhmien määrittelyyn ynnä muuhun sellaiseen.

ProHow:lla on ns. laidunkausi lähestymässä, joten toivotan tässä jäsenistölle, ja samalla muillekin blogimme seuraajille virkistävää ja rentouttavaa kesäkautta. Syyskausi alkaa sitten 31.8.2017 normaaliaikaan klo 9.30 Sellon kirjaston Akseli-salissa. Puhujana on tämän hetken tietojen mukaan Timo Saranpää työnimellä ”Matkatoimistoala nyt ja tulevaisuudessa.”

 

Markku Tahkokorpi

PS: Kesälaitumella on hyvä bongata erilaisten tipujen lisäksi ProHowlle uusia aktiivisia jäseniä ja sparrattavia yrityksiä.

VAHDINVAIHTO PROHOW:ssa

Aika aikaansa kutakin, sanoo suomalainen sanalasku. Kirjoitan tälle palstalle viimeisen kerran puheenjohtajan ominaisuudessa, sillä yhdistyksen normaalin tehtäväkierron mukaisesti jätän nyt hallitustyöskentelyni. Kestihän sitä aikaa peräti kuusi vuotta ja käsitti monia hallituksen eri tehtäviä ja viimeksi myös puheenjohtajuuden. On aika uusien voimien ottaa viestikapula vastaan ja kuljettaa sitä eteenpäin.

Muutos on hyvästä, sillä se pakottaa meidät ajattelemaan ja asennoitumaan asioihin aina uudelleen. Mieleeni nousee vahvasti Sitran yliasiamiehen Mikko Kososen tuore haastattelu (HS 21.1.2017), jossa hän totesi että ”organisaatiot eivät kuole siihen että ne tekevät vääriä asioita, vaan siihen että ne jatkavat aikanaan oikeina pidettyjen asioiden tekemistä liian pitkään.” Näinhän se on sekä yksilöiden että yhteisöjen osalta. Itse kullakin meistä on taipumusta urautua ja turvautua helppoihin ratkaisuihin ja totuttuihin tapoihin, sen sijaan että jatkuvasti ponnistelisimme löytääksemme uusia teitä ja polkuja edetä. Siteeraan edelleen edellä mainittua haastattelua; ”maailma on sotkuinen ja epäselvä, eikä asioita voi suunnitella kerralla valmiiksi, vaan pitää tehdä, korjata ja tarkentaa.” Tätä piirrettä soisi näkevän suomalaisessa yhteiskunnassa enemmän – yrittämisen halua!

Paljon uutta on yhdistyksessämme saatu aikaan, ja toisaalta myös pysyvää on vahvistettu. Olemme organisoituneet tiiviimmin, aktivoituneet sekä sisäisesti että ulkoisesti, luodanneet 10-vuotista historiaamme mutta myös suunnanneet katseemme eteenpäin – mistä esimerkkinä vaikkapa nämä uudistetut verkkosivumme. Monia uusia avauksia on tehty edesauttamaan perusmissiomme ”Kokemus Käyttöön” täyttymistä. Kiitos tästä kuuluu koko jäsenistölle, jonka kanssa asioita on viety päämäärätietoisesti eteenpäin. Yhdistyksen toimintahan on joukkuepeliä parhaimmillaan. Kiitän myös jäsenistöä vuosien varrella saamastani henkilökohtaisesta tuesta ja kannustuksesta.

Näistä lähtökohdista on ProHow:n hyvä ponnistaa eteenpäin!

Päätän tämän kirjoitukseni Suomen kansallisen juhlavuoden tunnelmissa toivottaen onnea ja menestystä sekä Suomen Tasavallalle että ProHow ry:lle.

”Sun kukoistukses’ kuorestaan, viel’ kerran puhkeaa.”

 

 

Pekka Siukonen

ProHow ry:n jäsen 2010 –
ProHow ry:n hallituksen jäsen 2011 – 2017
ProHow ry:n puheenjohtaja 2015 – 2017

 

 

Kirjoitus edustaa vain kirjoittajansa omia mielipiteitä.

VUODEN VAIHTUESSA

Päättyvä vuosi 2016 oli monella tapaa merkittävä sekä Suomen että ProHow:n kannalta. Loppuvuodesta julkaistut  uudet taloussignaalit vahvistivat, että maamme olisi vihdoinkin nousemassa sitä pitkään kurittaneesta lamasta – heiveröisin luvuin tosin, mutta kuitenkin. Tämän pitäisi ainakin antaa – meille kaikille yhteisesti että elinkeinoelämän toimijoille ja poliittisille päättäjille erityisesti – uskoa valoisampaan tulevaisuuteen. Turhaan tyytyväisyyteen ei kuitenkaan vielä ole aihetta, sillä pahin skenaario lienee se, että tyytyisimme nyt vain tähän saavutettuun olotilaan ja käpertyisimme suojamuurien taakse ulosmittamaan omia etujamme. ”Pieni tyytymättömyys vie maailmaa eteenpäin” sanotaan – eli tavoitteenamme tulee aina olla eilistä parempi huominen. Eikä ainoastaan sanoin, vaan myös teoin.

ProHow ry:n toiminta yhdistyksenä kehittyi viime vuoden aikana varsin myönteisesti. Jäsenmäärämme kasvoi selvästi ja uusien jäsenten myötä saimme runsaasti uusia ajatuksia toimintamme kehittämiseksi. Ajanmukaistimme omat verkkosivumme ja lisäsimme muutenkin ulkoista näkyvyyttämme. Ja mikä tärkeintä, myös sparraustoimintamme kukoisti – saavutus, mistä olemme erityisen iloisia, sillä toimintana se koituu suoraan suomalaisten yritysten hyväksi.

Odotan innolla, mitä alkava vuosi 2017 tuo tullessaan – niin yhteiselle Suomellemme kuin omalle yhdistyksellemme. Ja kun virallinen Suomi juhlii näkyvästi omaa 100-vuotista itsenäistä taivaltaan, niin ProHow ry keskittyy omaan ruohonjuuritason työhönsä – varmistamaan tuon taipaleen jatkumisen tuomalla oman kokemuksensa yhteiseen käyttöön.

Toivotan lukijoillemme, yhteistyökumppaneillemme sekä jäsenillemme onnea ja menestystä vuodelle 2017.

Pekka Siukonen
puheenjohtaja

 

 

Onko vakio muuttuva vai muutos vakio?

Sanotaan, että elämme parhaillaan muutosten aikaa. On kuitenkin rehellisesti myönnettävä, että näinhän asia on aina ollut läpi ihmiskunnan koko historian. Toiset kutsuvat sitä evoluutioksi ja toiset taas revoluutioksi – makuasia? Totta kuitenkin on, että paikalleen ei kukaan voi jäädä maailmanmenoa ihmettelemään. Yksilöllä on aina vastuu itsestään ja sitä kautta myös muista. Emme voi loputtomasti ja sokeasti luottaa ”isonveljen” tai ”systeemin” hoitavan asiat meidän puolestamme, vaan asioihin on itse tartuttava ja siten vaikutettava omaan olemiseensa.

Kuluva syksy ja tuleva vuodenvaihde tuovat maamme työmarkkinoille uusia hallinnollisia muutoksia puhumattakaan monista yritystason ratkaisuista. Puhutaan Työllisyystyöryhmästä, ”lex Lindströmistä” ja Suuresta Eläkeuudistuksesta. Vaikka nämä muutokset taikka niistä seuraavat ratkaisut olisivatkin kipeitä yksilötasolla, niin samalla ne vapauttavat sellaista henkistä pääomaa ja osaamiskapasiteettia, mikä taas voidaan valjastaa toimimaan aktiivisesti uudelleen – kunhan sille tarjotaan sopiva alusta tai foorumi toimia. Niin sanottu kolmas sektori tai muu vapaaehtoistyö tai – harrastus voivat hyvinkin olla näitä foorumeita. Keräämällä eri alojen osaajia yhteen luodaan synergioita ja synnytetään laaja-alaista kompetenssia. Samalla myös haastetaan perinteisiä käsityksiä ja ajatusmalleja. Lisäämällä tähän mukaan vielä pitkän elämän- ja työuran mukanaan tuoma kokemus, saadaan aikaan sellainen kombinaatio, minkä markkina-arvon voi sanoa selvästi ylittävän osastensa substanssiarvon!

ProHow ry haluaa toimia tällaisena yhteisenä foorumina kaikille oman kokemuksensa hyödyntämisestä, osaamisensa laajentamisesta sekä yritysmaailman avustamisesta taikka itse yrittämisestä kiinnostuneille. Kuinka paljon resursseja säästettäisiinkään, kun aina ei kaikkea tarvitsisi tehdä itse ja voisi oppia muiden kokemuksista sekä hyötyä toisten näkemyksistä?

Toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi tutustumaan ProHow:n toimintaan – joko jäsenenä taikka yhteisestä kokemuskaivostamme ammentavana yrittäjänä. Päätä itse, vakioitko muutoksen vai muutatko vakiintuneen!

Pekka Siukonen
puheenjohtaja

Kirjoitukset edustavat pelkästään kirjoittajiensa omia mielipiteitä.

Tervetuloa ProHow ry:n uusituille nettisivuille

Maailma muuttuu ja tässä muutoksessa on meidän kaikkien oltava mukana. Toivomme, että koet uudet sivumme informatiivisiksi ja itseäsi hyödyttäviksi. Otamme mielellämme palautetta vastaan osoitteessa info@prohow.fi

ProHow ry on voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen yhdistys, jonka tarkoituksena on konkretisoida tunnuslauseensa ”Kokemus Käyttöön”. Toimimme pääkaupunkiseudulla.

ProHow ry:n käytännön toiminta suuntautuu kolmelle eri alueelle, jotka kaikki liittyvät ja tukevat vahvasti toisiaan.
Jäsenillemme tarjoamme yhteisen foorumin, jossa voit vertaistesi seurassa kehittyä ja jakaa osaamistasi.
Yrityksille tarjoamme yhteistä kokemusta ja osaamistamme erityisen sparrauspalvelun kautta. Yrittäjän ja yrityksen monet ongelmat voivat ratketa kuin itsestään keskustelemalla juuri tätä tarkoitusta varten kootun asiantuntijaryhmämme kanssa.
Yhteistyökumppaneillemme tarjoamme neutraalin ammatillisen kumppanin, jonka kautta kontaktipintasi kasvaa tehokkaasti.

Löydät tarkemman kuvauksen kaikista toiminnoistamme näiltä sivuilta. Ota rohkeasti yhteyttä meihin, kun haluat lisätietoja toiminnastamme.

Syyskautemme 2016 käynnistyy pian ja ohjelmassa on mm. digitalisaatioon liittyviä yleisiä ja yksityiskohtaisempia aiheita. Lisäksi syvennymme yksinyrittämisen edellytyksiin ja vaatimuksiin – jokainenhan on itse vastuussa oman osaamisensa kartuttamisesta ja myymisestä. Pyrimme myös käsittelemään keskisuuren yritystoiminnan kasvuhaasteita. Toki mukaan mahtuu myös kevyempää yhteistä toimintaa mm. yritysvierailujen, kulttuurin, vapaa-ajan vieton sekä matkojen merkeissä. Näistä kaikista pääset osalliseksi tutustumalla meihin ihan ”livenä”! Kokoonnumme säännöllisesti aina torstai-aamupäivisin. Tarkemmat tapahtumatiedot saat ottamalla meihin yhteyttä sähköpostitse tai vaihtoehtoisesti tutustumalla oheiseen tapahtumakalenteriimme.

Toivotan kaikille jäsenillemme ja lukijoillemme hyvää syksyn alkua!

Pekka Siukonen
puheenjohtaja

Kirjoitukset edustavat pelkästään kirjoittajiensa omia mielipiteitä.